Opetuksen ahdinko jää soten varjoon
Viimeisen kahdeksan vuoden aikana päivähoidon, opetuksen ja koulutuksen rahoitusta on leikattu merkittävästi. Leikkaukset koskevat kaikkia asteita ja nousevat yhteensä 1,5 miljardiin euroon. Leikkausten seurauksena kasvatuksen ja opetuksen laatu on kärsinyt. Esimerkiksi ammatillisessa koulutuksessa lähiopetuksen määrä on vähentynyt merkittävästi, jolloin kaikki eivät saavuta riittävää ammattitaitoa.
Peruskoulussa opetusryhmien koot ovat kasvaneet (Opetushallinnon tilastopalvelu). Viimeisin tieto on vuodelta 2016, jolloin keskimääräinen ryhmäkoko oli 19,4. Tämä luku on sinänsä kelvollinen, mutta asiaa mutkistaa se, että tukitoimenpiteitä tarvitsevien oppilaiden osuus on kasvanut merkittävästi, ja he ovat usein samassa luokassa kaikkien muiden kanssa – ilman riittävää tukea. Kun erityistä tai tehostettua tukea tarvitsevia vuonna 2011 oli 11,4 prosenttia, vuonna 2017 heitä oli jo 17,5 prosenttia. Aiemmin hyvin toimineesta peruskoulusta tulee nyt ulos kasvava joukko nuoria, jotka eivät ole saavuttaneet esimerkiksi riittävää luku-, kirjoitus- ja laskutaitoa.
Säästöjen nimissä myös päiväkotien ryhmäkoot ovat suurentuneet. Päiväkotien enimmäisryhmäkokoa on kasvatettu, kun vuonna 2016 ryhmäkoon suhdeluku nousi 1:7:stä 1:8:aan, eli yksi aikuinen kahdeksaa yli 3 vuotta täyttänyttä lasta kohti. Todellisuudessa edes 1:8 ei toteudu, koska vain osan päivästä paikalla olevat lapset lasketaan mukaan eri kertoimella – kerroin on 1:13 lapsilla, jotka ovat paikalla alle 5 tuntia päivässä ja ovat täyttäneet 3 vuotta. Lopputulos tästä kaikesta on se, että päivähoidossa on ylisuuret ryhmäkoot, ja tarpeeksi henkilökuntaa on vain keskellä päivää, ei aamuisin tai iltapäivisin.
Päivähoidossa henkilökunnan liian vähäinen määrä johtaa vaaratilanteisiin, eikä lasten turvallisuutta voida taata. Se johtaa myös siihen, että päivähoidon laatu kärsii, eikä lasten kasvua ja kehitystä voida tukea parhaalla mahdollisella tavalla.
Päivähoitoon, opetukseen ja koulutukseen on saatava riittävät resurssit, jotta kasvatuksen ja opetuksen tavoitteet toteutuvat, ja jokainen lapsi ja nuori saavuttaa elämässä tarpeelliset tiedot ja taidot, eikä syrjäydy yhteiskunnasta. Ammatillisen koulutuksen lähiopetusta on lisättävä, päivähoidon ryhmäkoot on saatava pienemmiksi, ja tukea tarvitseville oppilaille on oltava tukea tarjolla.
Toisinaan tuntuu siltä, että kaksi hallituskautta jatkunut sote-vääntö on vienyt huomion pois koulutuksesta. Sote on tietysti tärkeä. Mutta nyt tarvitaan koulutuksen suunnanmuutos. Jos koulutusta ei saada kuntoon, Suomi sivistysyhteiskuntana murenee. Samalla elintaso lässähtää.
Kirjoittaja on ehdolla kansanedustajaksi Uudellamaalla.
Koulutuskeskustelu on lipsahtanut sivuraiteelle. Nyt tuntuu että kaikki puhuvat toisen asteen mahdollisesta maksuttomuudesta, mutta kovin vähälle huomiolle on jäänyt se, että koulutuksesta on leikattu niin paljon että koko toinen aste on kriisissä.
Kun vuonna 2012 valtion rahoitus lukiolaista kohti oli nykyrahassa noin 7 000 euroa, summa on enää 5 906 euroa. Ammattikouluilta on leikattu niin paljon, että lähiopetuksesta on jouduttu karsimaan rajusti ja nuoret ovat melkeinpä heitteillä.
Asioita pitää priorisoida, raha ei riitä kaikkeen. Nyt ensisijaista on saada rahoitus kuntoon, jotta nuoret saisivat laadukasta opetusta.
Ilmoita asiaton viesti
Olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä.
Ilmoita asiaton viesti
Silti Suomen koulutusmenot ovat yhä EU:n toiseksi korkeimmat heti Ruotsin ohella, eli ei asioiden pitäisi olla ainakaan huonolla mallilla rahapuutteen takia.
Ilmoita asiaton viesti
Jes, paikansin mainitsemasi tilaston. ”In 2015, public spending on education relative to GDP in the EU was highest in Sweden (7.1 %), followed by Finland (6.8 %), and lowest in Romania (2.7 %)” Tilastossa on tosin huomioitavaa se, että varhaiskasvatuksen osuus puuttuu.
OECD:n tilastossa on varhaiskasvatus mukana, ja siinä edellämme ovat Norja, Britannia, Islanti ja Belgia (Euroopan maista). Ruotsi jää jälkeemme tässä tilastossa.
Joka tapauksessa Suomella koulutusmenojen osuus BKT:sta on Euroopan kovaa kärkeä. Pohdit siis aivan aiheellisesti, että missä mättää. Yksi syy on varmaan juuri tukea tarvitsevien oppilaiden jatkuvasti kasvava määrä. Syyt tähän ovatkin sitten toisen analyysin paikka.
Näissä tilastoissa pitää tosin huomioida se, että ne on laskettu vuoden 2015 tiedoilla – eli tällä hallituskaudella tehdyt leikkaukset eivät niissä näy.
OECD linkki:
https://read.oecd-ilibrary.org/education/education…
Ilmoita asiaton viesti
Olen 1950 – 1970 -lukujen koululainen ja sittemmin opiskelija. Tuolloin luultavasti lasten vanhemmatkaan eivät tienneet juuri mitään valtion tai kunnan budjetista eikä rahavaroista, joilla opetusta pidettiin yllä. Verovarat on tärkein rahoitus jo sen mukaan, että siihen osallistuvat kaikki vanhemmat. Opetus ulottuu kaikille ja koskee koko ikäluokkaa. Peruskoulu-uudistus on ollut hyvin onnistunutta toimintaa Suomessa ja jo vakiintunutta toimintaa. Tarvittaisiin luultavasti valtio-opin väitöskirja, jolla luotaisiin yleiskatsaus suomalaiseen koulujärjestelmään jopa koko historiamme ajalta. Aikuisena ihmisenä tunnen suurta myötätuntoa opettajia kohtaan heidän jokaisen aikakauden haasteita täyttäessään, näin se vain on: jokaisella vuosikymmenellä näyttää olevan omat haasteensa.
Ilmoita asiaton viesti
Näin on, yhteiskunta muuttuu, samoin koulutukseen kohdistuvat haasteet.
Ilmoita asiaton viesti