Mervi Syväranta Politiikkaa järjellä ja sydämellä

Yksityinen päiväkoti ei saa rahastaa lasten kustannuksella

Yksityiset päiväkodit ovat olleet uutisissa, kun on käynyt ilmi, että myös niihin on rantautunut vanhustenhoidosta tuttu säästöilmiö. Päiväkodissa ei esimerkiksi ole tarpeeksi henkilökuntaa paikalla lasten lukumäärään nähden, tai ruokaa ei ole tarpeeksi. Helsingissä on lisäksi toiminut yksityisiä päiväkoteja ilman asianmukaista lupaa.

Yksityisten päiväkotien lapsiin kohdistuvia säästöjä on arvostellut ainakin Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL. Sen mukaan yksityisissä päiväkodeissa on ollut liian vähän henkilökuntaa, esimerkiksi yhdellä aikuisella on ollut hoidettavanaan kahdeksan alle 3-vuotiasta lasta, kun maksimi olisi neljä alle 3-vuotiasta per aikuinen. Tai 20 lapselle on ollut välipalaksi kaksi jugurttia. (US 3.2.2019)

Opetusalan ammattijärjestö OAJ on ihmetellyt sitä, että yksityiset päiväkodit saavat tuottaa voittoa, kun yksityiset koulut eivät saa. Käytännössä voittoa tehdään verovaroilla (Kela maksaa yksityisen hoidon tukea, ja kunnat voivat myöntää palveluseteleitä). Samalla ala on muuttumassa siten, että suuret päiväkotiyritykset ostavat pieniä pois markkinoilta - aiemmin yksityiset päiväkodit olivat pieniä toimijoita, usein voittoa tavoittelemattomia yhdistyksiä. (Yle Uutiset 26.6.2018)

Tämä yhtälö on mielestäni kestämätön. Jos jatkamme samaan malliin, niin kohta meillä isot kansainväliset yritykset takovat voittoa päivähoidolla, ja pienistä lapsista tulee hoitopaikassa kaltoin kohdeltuja kuten vanhuksista omissa hoitokodeissaan. Asiaan on saatava korjaus ja yksityisten päiväkotiyritysten voitontavoittelua on rajoitettava. Joko niiden voitoilla täytyy olla tuottokatto, tai sitten lakiin kirjataan, että ne eivät saa tuottaa voittoa.

En vastusta yksityistä päivähoitoa sinänsä. Olen ollut töissä yksityisessä kielikylpypäiväkodissa, ja lapset saivat tarpeeksi ruokaa. Työvuorot suunniteltiin niin, että paikalla oli riittävä määrä aikuisia lasta kohden. Yksityisillä päiväkodeilla on paikkansa ja parhaimmillaan ne tuovat lisäarvoa varhaiskasvatukseen tarjoamalla jotain sellaista, jota ei kunnallisella puolella ole. Mutta varhaiskasvatuksessa ei todellakaan pidä rahastaa lasten hyvinvoinnin kustannuksella, ja lakia on korjattava tämän estämiseksi!


(Kirjoittaja on ehdolla kansanedustajaksi Uudellamaalla.)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Yksityiset yritykset ovat sitä varten että tuottavat rahaa omistajilleen. Miksi muuten persut haluavat leikata julkisista palveluista nykyistä enemmän?

Käyttäjän MerviSyvaranta kuva
Mervi Syväranta

Moi Teppo, näinhän se toki yksityisen yrityksen kohdalla on. Eikä siinä mitään, jos asiakas saa rahalleen asianmukaista vastinetta. Jos siis päiväkotiyrittäjä tarjoaa laadukasta varhaiskasvatusta ja tekee voittoa, mikäs siinä. Näyttää vaan valitettavasti siltä, vaikkapa tuon JHL:n kannanoton mukaan, että tarjotaan huonoa varhaiskasvatusta, jotta saadaan enemmän voittoa. Ja tähän tietenkin lainsäätäjän pitäisi puuttua.

Voisitko vielä selventää, mistä päättelet, että me perussuomalaiset haluamme leikata julkisista palveluista. Mielelläni vastaisin sinulle tähän tarkemmin. Eduskuntavaaliohjelmassamme kampanjoimme mm. teemoilla hyvät koulut takaisin, sekä hyvinvointivaltio takaisin - molemmat perustuvat julkisille palveluille.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Yksityinen on eri asia kuin nämä monikansalliset KONSERNIT joiden tytäryhtiöt suomessa mellastavat laittomuuksineen.Tuohan on tapahtunut jo vuosia sitten,tuo ketjutus ja pienten suomalaisten ostaminen alta pois.Tuollakin.Kun siihen lisättiin kokoomuksen ja keskustan utopiat varhaiskasvatuksesta ja ilmaisesta pakollisesta esikoulusta ,soppa olikin valmis.Perhetyöntekijöiden eli sosiaalikoneiston ottaminen systeemiin ja varhaiskasvatus henkilökunnan puutteellinen ammattitaito vielä päälle,huh,huh.

Ennen lapset vietiin päivähoitoon,nyt seulottavaksi epäpätevien keittiöpsykologien toimesta.

Käyttäjän MerviSyvaranta kuva
Mervi Syväranta

Hei Ilona. Aivan, yksityisen koolla on väliä. Mitä tulee moniammatilliseen yhteistyöhön, se on kyllä mielestäni tärkeää päiväkodissa. Esim. psykologin panos on olennainen niiden lasten auttamisessa, jotka tarvitsevat erityistä tukea. Tuot myös esiin sen valitettavan tosiasian, että varhaiskasvatuksessa on pulaa pätevistä työntekijöistä - näinhän se on, esim. pääkaupunkiseudulla on lähes 800 epäpätevää varhaiskasvatuksen opettajaa. Tilannetta on yritetty korjata mm. lisäämällä lastentarhanopettajakoulutusta.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Tuo liian vähän henkilökuntaa pätee kyllä myös kunnallisissa päiväkodeissa.

Käyttäjän MerviSyvaranta kuva
Mervi Syväranta

Moi Jani, totta. Esim. tuore Valviran, avien ja kuntien valvontaraportti toteaa, että liian vähäinen henkilöstömäärä ja liian suuret ryhmät ovat yleinen ongelma varhaiskasvatuksessa, kunnallisessakin. (Yle uutiset 19.2.)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset